Marsu metsässä

Hellyttävä eläinsatu perheen pienimmille

Pikkuinen marsu huomaa olevansa aivan yksi suuressa maailmassa ja lähtee etsimään itselleen kotia kesäisestä metsästä. Metsässä se tutustuu moniin tavallisiin suomalaisiin eläimiin, ainakin Pöllöön ja Jänikseen, mutta Ketun se oppii kiertämään kaukaa. Marsu löytää pian sopivan kolon pesäkseen ja paljon ihanaa tuoretta ruokaa, mutta kuinka käy pienen marsun, kun koittaa syksy ja kylmä viima alkaa puhaltaa metsän läpi enteillen talven tuloa. Marsulle ei kasva lämmintä talviturkkia, eikä se voi lentää etelään lintujen mukana. Edes talviunille se ei osaa käydä karhun hyvistä neuvoista huolimatta.

Tämä nukketeatteriesitys vie lapset hauskaan seikkailuun suomalaisen metsän siimekseen ja samalla lapset oppivat tärkeitä asioita tutuista eläimistä ja niiden tavoista selvitä luonnossa. Lemmikeiksi otetut eläimet eivät selviä ilman ihmisen huolenpitoa ja sen saa pikkuinen marsukin oppia.

Esitys kestää noin 30 minuuttia ja sopii kaiken ikäisille. Se on tehty kävelevälle näyttämölle ja sopii esitettäväksi niin ulkona kuin sisälläkin ja mahtuu hyvin pieneenkin tilaan. Esitys sopii erityisen hyvin tilattavaksi päiväkodeille ja kirjastoille. Kävelevä näyttämö eli walking stage on formaattina ollut hyvin suosittu ja toimiva. Se on kokonainen pieni teatteri esirippuineen ja näyttämöineen minikoossa.

Esitys on Nukketeatterikeskus Poijun tuotantoa. Sen on käsikirjoitta, toteuttaa ja esittää Teija Muurinen.